Retkiohjeet
Yleistä
- Tarkista pyöräsi kunto.
- Tule ajoissa lähtöpaikalle.
- Varaa retkelle mukaan juomaa ja evästä.
- Ota joka sään vaatetus mukaan. Retket kestävät useita tunteja, joten sää saattaa vaihdella auringosta koleaan sateeseen.
- Kaiken varalta ota mukaan vara sisäkumi ja paikkausvälineet. Kumin puhjetessa, on apua tarjolla.
- Lisäksi on hyvä varata mukaan pieni summa käteistä sekä puhelin.
- Suosittelemme turvallisuuden ja esimerkin takia pyöräilykypärän käyttöä.
- Pyöräretket ajetaan osallistujien omalla vastuulla.
Ajaminen
- Ajonopeus sunnuntaisin on n. 15-18 km/h ja pitemmillä lauantairetkillä n. 18-22 km/h.
- Jos olet epävarma kunnostasi, niin aja vetäjän lähellä. Silloin hän huomaa heti, jos alat jäädä kyydistä.
- Mäkisillä tieosuuksilla, ajetaan usein kukin omaa vauhtia ja kun kääntyminen tulee, vetäjä jää odottamaan. Tästä ei kannata hätääntyä.
- HePolla on useimmilla retkillä ns. peräpään valvoja. Hän pitää huolta, ettei kukaan putoa porukasta. Jos kuitenkin niin käy, hän tietää taukopaikat ja osaa vetää perille oikotietä.
- Noudata aina liikennesääntöjä ja huomio myös muut liikkujat.
Taukojen pitäminen
- Taukoja pidetään n. 15-25 km välein. Lisäksi pidetään lyhyitä juomataukoja.
- Jos tarvitset taukoa esim. vessassa käymiseen, kerro tästä vetäjälle.
- Kuumalla ilmalla on tärkeää juoda usein pieniä määriä nestettä. Suosittelemme juomapullotelinettä, jotta juominen onnistuu myös vauhdissa.


