Retkiohjeet

Ohjeita retkien osallistujille ja vetäjille.

OHJEITA OSALLISTUJILLE


Yleistä

  • Tule ajoissa lähtöpaikalle.
  • Varaa retkelle mukaan juomaa ja evästä. Aina ei ole mahdollisuutta tankata huoltoasemilla tai baareissa.
  • Ota joka sään vaatetus mukaan. Retket kestävät useita tunteja, joten sää saattaa vaihdella auringosta koleaan sateeseen.
  • Suosittelemme turvallisuuden ja esimerkin takia pyöräilykypärän käyttöä.
  • Kaiken varalta ota mukaan vararengas ja paikkausvälineet.

Ajovauhti

  • Ajonopeus sunnuntaisin on n. 15-18 km/t ja pitemmillä lauantairetkillä n. 18-22 km/t.
  • Älä yliarvioi omaa kuntoasi. On mukavampi ajaa hidasvauhtista retkeä kuin hampaat irvessä pitkää retkeä.
  • Jos et pysy mukana, kysy vetäjältä suoraa tietä kotiin.
  • Mäkisillä tieosuuksilla, jossa ei voi eksyä ajetaan usein kukin omaa vauhtia ja kun kääntyminen tulee, vetäjä jää odottamaan. Tästä ei kannata hätääntyä.
  • Älä käytä ajon aikana kameraa tai puhelinta.

Peräpään valvoja

  • HePolla on useimmilla retkillä ns. peräpään valvoja. Hän pitää huolta, ettei kukaan putoa porukasta. Jos kuitenkin niin käy, hän tietää taukopaikat ja osaa vetää perille oikotietä.

Taukojen pitäminen

  • Taukoja pidetään n. 15-25 km välein.
  • Jotta juominen kuumalla ilmalla ei jää liian vähäiseksi, hanki pyörääsi juomapullon teline ja opettele juomaan vauhdissa.

OHJEITA VETÄJÄLLE

Muutamia suosituksia ja ohjeita onnistuneen retken suunnittelemiseksi.

Suunnittelu

Jos aikasi sallii, aja n. 1-2 viikkoa ennen retkeäsi valitsemasi reitti läpi. Tällöin näet, ettei joku tietyö ole pahasti esteenä. Yritä välttää reitinvalinnassa risteyksiä, joissa on liikennevalot. Varmista, että ajattelemasi taukopaikat ovat auki, jotta retkeläiset voivat tankata vettä tai kahvia ja käydä vessassa. Yritä pitää juomatauko vähintään 20-26 km välein, sillä kaikki retkeläiset eivät osaa juoda vauhdissa.

Taukopaikkojen suunnittelussa voit saada apua retkikohdekartasta, johon voit myös itse lisätä kohteita tarpeen mukaan.

Retkelle lähtö

  • Pyri lähtemään ilmoitettuna ajankohtana.
  • Aluksi esittele itsesi, etunimi riittänee.
  • Kerro retkeläisille pääpiirteittäin reitti ja taukopaikat.
  • Jos reitillä on huonoja tieosuuksia, varoita niistä.
  • Jos retki on pitkä, kerro tavoittelemasi ajovauhti ja milloin sitä noudattaen ollaan takaisin lähtöpisteessä.
  • Tähdennä juomisen tärkeyttä ja muistuta että jokaisella tulee olla juomaa omasta takaa.

Ajovauhti

  • Ajonopeus sunnuntaisin tulisi olla n. 15-18km/t ja pitemmillä lauantairetkillä n. 18-22 km/t.
  • Lauantairetkien aluksi olisi hyvä mainita ajovauhdista retkelle lähtiessä ja tähdentää retkeläisille etteivät yliarvioi itseään.
  • Jos joku ei pysy mukana, mieti miten ohjata hänet suoraa tietä kotiin.
  • Mäkinen tieosuus, jossa ei voi eksyä voidaan ajaa kukin omaa vauhtia ja kun kääntyminen tulee, vetäjä jää odottamaan. Tästä on hyvä mainita ennen lähtöä.


Peräpään valvoja

  • Sovi kuka kokeneista hepolaisista on peräpään valvoja. Valvojan tulisi olla sen verran hyväkuntoinen, että pystyy ajamaan etupään tarvittaessa kiinni. Kerro tai näytä hänelle kartasta ajamasi reitti ja tähdennä taukopaikat, näin hän voi tarvittaessa ajattaa heikkokuntoiset taukopaikalle lyhyempääkin reittiä.
  • Jos reitillä on liikennevaloja, muista aina tarkastaa, pääsivätkö kaikki valoista. Tarvittaessa pysähdy odottamaan.

Taukojen pitäminen

  • Yritä pitää juomatauko vähintään 15-25 km välein, sillä kaikki retkeläiset eivät osaa juoda vauhdissa.
  • Pidä vähintään yksi tauko, jossa mahdollisuus tankata vettä ja/tai kahvia ja käydä vessassa.