ECF:n Velo-city -delegaatio vieraili Helsingissä

Helsinki on ehdokkaana vuoden 2019 Velo-city -konferenssin isännäksi. Loppusuoralle on päässyt Helsingin lisäksi kaksi muuta kaupunkia, joista toinen on tiettävästi Dublin. Järjestäjätahon European Cyclists’ Federationin (ECF) arviointidelegaatio Bernhard Ensink, Marcio Deslandes ja Zoe Kruchten vierailivat Helsingissä 21.-22.11.2016.

Kaupunki halusi näyttää vierailijoille, miten paljon viime vuosien aikana on saatu pyöräilyn parissa aikaan, ja toisaalta myös vakuuttaa heidät siitä, että Helsingillä on kunnianhimoiset tavoitteet lisätä pyöräilyä.

Vierailuun osallistui monia sidosryhmiä ja asiantuntijoita. HePosta vierailuun osallistuivat puheenjohtaja Marjut Ollitervo ja hallituksen jäsen Otso Kivekäs sekä Pyöräliitosta toiminnanjohtaja Matti Koistinen. Vierailun aikana tutustuttiin Helsinkiin, ideoitiin tulevaa konferenssia ja tavattiin apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki sekä liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. HePo veti vierailijoille pyöräretken itäiseen kantakaupunkiin ja esitteli muun muassa Hämeentietä ja sen tulevia suunnitelmia.

HePo on yksi ECF:n perustajajäsenistä. Nykyään HePon jäsenet ovat ECF:n jäseniä kattojärjestö Pyöräliiton kautta.

HePo esitteli ECF:n Velo-city -delegaatiolle mm. Hämeentien tulevia suunnitelmia.

HePo esitteli ECF:n Velo-city -delegaatiolle mm. Hämeentien tulevia suunnitelmia.

 

HePon vetämällä retkellä käytiin katsomassa myös Helsinginkadun uusia pyöräkaistoja.

HePon vetämällä pyöräretkellä käytiin katsomassa myös Helsinginkadun uusia pyöräkaistoja.

Tagit: