Polkupyörällä Islannissa: Tuulen tiellä laavakenttien poikki

Teksti ja kuvat: Matti Rämö

Keväällä 2011 ihmettelin seuraavan pitkän polkaisun suuntaa. Ystäväni vihjaisi Islantia. Suhtauduin epäillen viileään kesäretkeen. Kun on kerran selviytynyt talven sohjopyöräilystä ja kevään sepelikeleistä, miksi pitäisi kesälläkin kiusata itseään kylmässä ja tuulessa? Toki Islanti on erityinen paikka, ja maantieteilijälle suorastaan pyhiinvaelluskohde kaikkine tulivuorineen ja jäätikköineen. Mutta silti. Saarella käyneet ovat raportoineet tuulen olevan jotain aivan sopimatonta stressittömään pyöräilyyn. Hetken hullussa innostuksessa päädyin kuitenkin ostamaan lentolipun. Vain reilua viikkoa myöhemmin minua kadutti: kesän lyhyestä lämpimästä pyöräilykaudesta kuukausi katoaa ylipitkän syksyn syövereihin.

Helteisestä Helsingistä saapuminen 15 asteen keliin tuntui ikävältä mutta siedettävältä. Vain muutaman kilometrin päässä Keflavikin lentokentiltä olin jo karussa kuumaisemassa rosoisen laavapellon tummissa poimuissa, ja tajusin heti, että totta kai kannatti lähteä Islantiin. Sain onnekkaasti polkea ensimmäiset päivät suhteellisen mukavissa oloissa. Sää oli aurinkoinen ja sadekuurot lyhyitä, eikä tuuli ollut raisua. Sain rauhassa nautiskella hienoista maisemista.

Sitten heräsi tulivuori Katla, joka purkautui jään alla kevyen varovasti mutta kuitenkin niin reippaasti, että jäätikköjokitulva vei mennessään Ykköstien sillan. Islannin ympäri ei ole kovin montaa vaihtoehtoista reittiä, sillä karu ylänkö ja sen jäätiköt hallitsevat saaren asumatonta sisäosaa. Päädyin kiertotielle sisämaahan vastoin suunnitelmiani. Olin toki aikonutkin poukkoilla pois saaren kiertävältä Ykköstieltä ja olin jo alkumatkasta viihtynyt pienemmillä sorateillä. Mutta ylimääräinen kierros tulivuori Heklan pohjoispuolitse ei kuulunut suunnitelmiini. 200 kilometrin sisämaareitti oli raju, ja jouduin kahlailemaan tusinan matalan joen poikki kuormineni. Välillä pyörää joutui taluttamaan tuhkaisen tien pehmeyden vuoksi. Maisemien huikea kauneus kannusti kuitenkin eteenpäin. Toisen päivän iltana alkoi sade. Kolmantena päivänä pääsin perille rannikkotasangolle väsyneenä, ja yhä satoi. Suunnittelematon lepopäivä oli tarpeen.

Vatnajökull-jäätikön kielekkeet ulottuvat Ykköstien kupeeseen.

Vatnajökull-jäätikön kielekkeet ulottuvat Ykköstien kupeeseen.

Sää viileni. Ensimmäisten päivien aurinkoiset 15 asteen kelit olivat enää muisto, kun kaksi seuraavaa viikkoa pinnistelin eteenpäin 7-12 asteessa vaihtelevassa säässä ja tuulessa. Sadekuurot tulivat ja menivät, ja ne olivat onneksi pääsääntöisesti aika lyhyitä, mutta tuuli alkoi nyt sanella entistä vahvemmin reunaehtoja päivän kululle. Maisemat pysyivät kuitenkin edelleen upeina. Kaakkoisrannikolla uusi elementti olivat aivan Ykköstielle saakka kurottuvat Vatnajökull-jäätikön kielekkeet. Laavamaastoista matka siirtyi sujuvasti arktisiin kulisseihin. Siihen nähden kuinka läheltä reittini kulki niin valtavia jäämassoja, niin lämpötilat olivat oikein siedettävät, eikä öisinkään tarvinnut pelätä hallaa.

Vähän ennen kierroksen kääntöpoijua reitti vei ylängölle, ja pääsin ensimmäisen kerran kunnon kiipeilyosuudelle. Muutaman kilometrin soranousu ei kuitenkaan ollut mitenkään kohtuuttoman raskas, vaan sain hilattua 30 kilon kuormani reilussa tunnissa laaksonpohjukasta solaan 500 metriin. Ja sitten hyytävän kylmä lasku pariinsataan metriin. Koillis-Islannissa reitti jatkui sisämaan karuissa mutta herkistävissä maisemissa välillä soralla välillä asfaltilla.

Koillisen tärkein luontokohde on Myvatnjärven seutu, joka sijaitsee mannerlaattojen erkanemissaumassa. Savi kuplii, ja rikintuoksuinen höyry puhisee. Kraattereille pääsee kiipeilemään ja laavapuistoihin vaeltelemaan. Myvatn on ihmeellinen kokemus, järven kierrokseen kannattaa varata vähintään yksi päivä, vaikkei sen ympärysmitta ole kuin 35 kilometriä. Lintubongareiden kannattaa jäädä toiseksikin päiväksi. Vajaan päivän matkan päässä on Husavikin piskuinen satamakaupunki, jossa voi sitten jatkaa valaiden bongailulla Grönlanninmeren lahdelman risteilyllä. Husavik on valasturismin keskus.

Islannin kauneus herkistää mielen monta kertaa matkan aikana. Hverfell-tulivuoren kraatteri silmäilee Myvatnin lintujärvelle.

Islannin kauneus herkistää mielen monta kertaa matkan aikana. Hverfell-tulivuoren kraatteri silmäilee Myvatnin lintujärvelle.

Tuuli oli ehtinyt jo kokeilla pitkäjänteisyyttäni moneen kertaan, sillä paljas maasto ei puhureita jarruttele, eikä metsää ole antamassa suojaa, mutta Husavikin jälkeen tuulesta tuli todellinen riesa. Tuuliolot vaihtuivat päivän mittaan toki moneen otteeseen sekä säärintamien että maastonmuotojen mukaan. Oletusarvoisesti Islannissa kannattaa kesällä varautua 8–10 sekuntimetrin tuuleen, välillä tuuli on heikompaa mutta usein kovempaa. Ja hulppeat myötäiset toki vaihtelevat hitaan vastatuulipuskemisen kanssa, mutta sitten reitilleni sattui useampi sellainen monen raskaan vastatuulitunnin päivä, ja aloin todella epäillä, ettei pyörä ole oikea väline Islannin tutkimiseen.

Tapasin retkipyöräilijöitä, jotka kertoivat, että heille oli sattunut sellaisiakin etappeja, että kokonaisen päivän uurastuksen saldona matka oli edennyt vain 30 kilometriä. Itsekin olin yhtenä päivänä jo melko valmis leiriytymään 6 vastatuulitunnin ja 30 kilometrin jälkeen, mutta sitten pääsin sivutuuleen. Tuulen takia Islantiin kannattaa lähteä polkemaan seurassa, vaikkei muuten yhdessä ajoa harrastaisikaan. Vastatuulivastuun jakaminen helpottaa elämää, myös henkisesti.

Puuskittainen sivutuuli on muuten sitten se kaikkein vaarallisin ilmiö pyöräilijöille. Rajussa kelissä kannattaa ajaa reilusti kaukana penkereeltä, ettei puhuri pääse tönimään pois tieltä. Itse jouduin pari kertaa kohtaaman sateessa ja älyttömässä sivutuulessa rekan, ja tajusin vasta viiveellä, että olisi kannattanut pysähtyä ottamaan tukea maasta ohitusten ajaksi, sillä kun rekat ohittivat pyöräni ja tuulen välistä, niin ajautuminen hetkittäiseen tuulensuojaan muodosti turhan rajun ja nopean olosuhdemuutoksen.

Landmannalaugarin reitillä Heklan pohjoispuolella tie kulkee jokien poikki. Jään yöksi keräämään rohkeutta ylitykseen.

Landmannalaugarin reitillä Heklan pohjoispuolella tie kulkee jokien poikki. Jään yöksi keräämään rohkeutta ylitykseen.

Kaikesta raatamisesta huolimatta päätin kuitenkin vielä tehdä ylimääräisen kierroksen Länsivuonojen niemimaan kautta. Vuonorannikolla myös tuuliajelu oli sitten konkreettisimmillaan, kun myötä- ja vastatuuliosuudet vaihtelivat päivän aikana moneen kertaan. Länsivuonojen kierros oli tästä huolimatta upea kokemus. Länsivuonoilla saa myös kiipeillä niemien poikki, sillä välillä reitti käy 600 metrissä, jossa on kesälläkin viileää. Lumijäämiä on tien lähellä, ja jos tuuli on ilkeä, niin kokemus on kyllä kevättalvisen raikas. Ajaessa on hyvä pitää kakkostakki helposti saatavilla sekä taukoja että kylmiä lasketteluja varten.

Mutta siis maisemat ovat aivan käsittämättömän hienot, sitä ne ovat muuallakin Islannissa, mutta Länsivuonoilla vielä enemmän. Ja kaikki raataminen ja tuulikiusa ja viileys palkitaan kyllä. Parhaiten oloista ja maisemista pääsee nauttimaan maastotelttailulla, joka on Islannissa poikkeuksellisen mutkatonta ja helppoa ja myös turvallista. Tarvittaessa voi telttansa laittaa vaikka tien penkereelle, jos ei satu parempaa tuulensuojaa löytämään. Ja telttakiilojen painoksi löytää kyllä kiviä. Turvaseikoista sellainen anekdootti, että kuukauden aikana laitoin pyörän kerran lukkoon, ja sekin oli aivan turhaa.

Länsivuonoilta olisi voinut palata useampaakin reittiä Reykjavikin seudulle, mutta aikatauluni ei enää antanut myöten ylimääräisiin mutkiin. Reykjavikia vartenkin kannattaisi muuten varata muutama päivä. Pieni suuri kaupunki on leppoisan mukava, ja kaupungissa ja sen lähiseudulla riittää ihmeteltävää. Reykjavikissa järjestetään myös ohjattuja polkupyöräretkiä, jotka ovat hintansa arvoisia. Niitä voi udella esimerkiksi satamasta.

Newyorkilainen perhe kiipeää Länsivuonoilla. Kolmen kilometrin nousuun menee tunti.

Newyorkilainen perhe kiipeää Länsivuonoilla. Kolmen kilometrin nousuun menee tunti.

Vakaa johtopäätökseni matkasta on se, että ainakin kerran elämässä kannattaa käydä Islannissa. Ja Islanti on luonteva kohde retkipyöräilijälle, joka on jo ehtinyt saada kevyen arktisen vimman joko Lapista tai Norjasta. Maisemat ovat käsittämättömän hienot, eikä hellettä tarvitse Islannissa pelätä, mutta ei kesällä ole tiedossa räntääkään. Ja Islannin talousromahduksen jäljiltä on elämisen kalleus pudonnut selvästi alle Norjan. Harvan asutuksen vuoksi muonahankintoja joutuu vähän suunnittelemaan, mutta ei kohtuuttoman paljoa. Ja Islannissa myös huoltoasemat ovat hyviä ruokakauppoja, sillä hintataso ei ole oleellisesti korkeampi kuin valintamyymälöissä, toisin kuin esimerkiksi Pohjois-Norjassa.

Islannin kiertävä Ykköstie on 1400 kilometriä pitkä. Jos aikataulu ei riitä koko saaren kierrokselle, niin saaren lounais- ja länsiosassa voi hyvin suunnitella vaikka viikon kierroksen, ja silti ehtii nähdä monenlaisia maisemia. Parissa viikossa ehtii tehdä jo ison kierroksen Länsi-Islannissa, ja kulkea vaikka karun ylängön kautta etelärannikolta pohjoisrannikolle, tosin reitti vaatii vähän enemmän erähenkeä. Jos taas aikaa on todella reilusti, niin sitten voisi vaikka polkea ensin Pohjois-Tanskaan, josta lauttamatka kestää pari kolme päivää itäiseen Islantiin Seydisfjörduriin.

Gullfossin putous pauhaa kauniisti.

Gullfossin putous pauhaa kauniisti.

Pitkistä pyöräretkistäni juuri Islanti on se, joka on hienoin ja erityisin. Saaren kauneus on jättänyt mieleeni pysyvät jälkensä. Ja jonain päivänä saatan hyvinkin palata polkemaan laavakenttien karuun lumoon tuulen tielle.

Matkasta on ilmestynyt helmikuussa 2013 kirja Polkupyörällä Islannissa: Tuulen tiellä laavakenttien poikki. Ja oma tuntemukseni on se, että Islannin ihmeellisen luonnon inspiroimana tämä eepos on matkakirjoistani toistaiseksi paras.

Kirjoittaja on pyöräilevä teksti-tv-toimittaja, joka on tallentanut matkojaan myös kirjoiksi. Ennen Islanti-kirjaa on ilmestynyt neljä Minervan kustantamaa matkakertomusta:

  • Rengasrikkoja Saharassa: Polkupyörällä Pakilasta Pohjois-Afrikkaan (2009)
  • Polkupyörällä Intiassa: Lehmiä, jumalia ja maantiepölyä (2010)
  • Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin: Hymyn voimaa ja sodan jälkiä (2011)
  • Polkupyörällä Jäämerelle: Tupasvillaa, poroja ja tuntemattomia sotilaita (2012)

Tämän artikkelin kirjoittamisen jälkeen on lisäksi julkaistu kaksi kirjaa:

  • Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan (2014)
  • Polkupyörällä Ukrainan halki Istanbuliin (2015)

Matti Rämön pitkistä retkipyöräilyreissuista lisää hänen blogissaan:
http://blogit.yle.fi/polkupyoramatkalla-joka-paiva

Tagit:, , , ,