Laatikkopyörä on perheluksusta

Teksti: Teppo Moisio

Laatikkopyörä on fillarimaailman katumaasturi. Järjellä ajatellen katumaasturia tai laatikkopyörää ei oikeasti tarvitse yksikään perhe – pienemmällä ja halvemmallakin pärjäisi. Tämä on luksusta. Ja siitähän sielu pitää.

Laatikkopyörä on ihana. Se on aivan käsittämättömän ihana. Se on iso, tyylikäs ja ihanan kallis. Sillä saa huomiota. Siihen mahtuu kaikki. Ja kun laatikkopyörässä on sähköapu, se on hikoilemattakin nopein tapa kuljettaa lapsia kaupungissa kymmenen kilometrin säteellä.

Me hankimme ensimmäisen oman laatikkopyörämme kolme vuotta sitten, kun esikoisemme syntyi.

Asuimme Helsingin Kalliossa ja olimme tottuneet kulkemaan arkemme pyörällä, koska pyörä oli Linjojen pussinperällä nopein tapa päästä paikasta toiseen. Kesävauvaa ei olisi vuoteen voinut panna istumaan perinteiseen lastenistuimeen, mutta laatikkopyörän kyytiin saattoi lastata pikkuvauvan turvakaukalossa.

Pyörä oli paras ostos ikinä. Tai ehkä vielä parempi ostos oli sähköavusteinen laatikkopyörä, jonka hankimme viime keväänä toisen lapsemme synnyttyä Herttoniemeen.

Se aateloi arkipyöräilyn lopullisesti.

Laatikon kyydissä matkustavat prinssit ja prinsessat

Laatikkopyörässä parasta ovat hymyt. Kun ajelemme Helsingin katuja yhdessä kahden poikani kanssa, kaikki hymyilevät. Sedät, tädit, vaarit, mummot. Laatikkopyörä on sopivasti erikoinen, innostava, sympaattinen.

Kyydissä istuvat iloiset lapset. Isommalla on päässä tiikerikypärä, pienemmällä vesimeloni. Partasuiset nahkaliivimiehet vilkuttavat ja hymyilevät. Päiväkotiin lasta rattailla työntävät isät ja äidit hymyilevät.

Lapset huutavat: ”Äiti, miksei meillä ole tuollaista?” ja osoittavat meitä sormella. ”Niin, se on hieno pyörä”, äidit vastaavat.

Parasta on, että tiikeri ja vesimeloni näkevät kaiken. He istuvat edessä ja katsovat hymyileviin silmiin.

Laatikon kyydissä matkustavat ovat kypäräkruunuisia prinssejä ja prinsessoja. He ovat iloisen huomion keskipiste.

Arjesta tulee juhlaa. Laatikossa maailma on vähän parempi paikka. Heille maailma hymyilee.

Maailma hymyilee myös satulassa vuoroin istuvalle isälle ja äidille. Kaupungissa taksit ja bussitkin antavat isolle pyörälle kunnioittavasti tilaa.

Luulen, että jotain tällaista kalliin katumaasturin ostajat tavoittelevat. Epäilen, että mitään tällaista he eivät saa.

Luksuspyörän kyydissä hymy on herkässä. Kuva: Sami Kero

Luksuspyörän kyydissä hymy on herkässä. Kuva: Sami Kero

Tilaa ei ole tarpeeksi, sitä on liikaa

Kahta taaperoa voisi kuljettaa hyvin jykevällä peruspyörällä. Yksi lastenistuin eteen, toinen taakse. Ja etutarakalle kori ostoksille.

Mutta laatikkopyörässä on tilaa. Sitä on paljon. Kylään lähtiessä voi ottaa mukaan oman kassin esikoiselle, kuopukselle, isälle ja äidille. Paluumatkalla voi käydä kaupassa ja ostaa kärryllisen ostoksia. Tänne vaan, kyytiin mahtuu!

Kolmen vuoden jälkeen on vaikea kuvitella, miten tämän kaiken olisi hoitanut peruspyörällä. Ei sitä olisi hoidettu. Olisi otettu mukaan vain tarpeellinen, nyt mukaan otetaan mitä huvittaa.

Joskus olen pakannut mukaan jopa taittopyörän. Monta kertaa pyörällä on tuotu kotiin huonekaluja tai nelihenkisen perheen koko viikon ruokaostokset kerralla.

Usein lapset nukkuvat yhdessä päiväuniaan laatikon pohjalla. Kummankaan ei tarvitse olla kippurassa.

Tila on luksusta. Suuri on kaunista. Laatikkopyörässä on samaa ylellistä suuruuden kauneutta kuin katumaastureissa.

Me emme ole matkalla, me olemme yhdessä

Isälle parasta laatikkopyörässä on yhdessäolo turvavöihin sidottujen lasten kanssa.

Autossa lapset istuvat takana. Kuulen puheen, en näe mitä tapahtuu. Hiljaisuus pelottaa – tukehtuiko yksivuotias turvakaukalossaan rusinaan?

Laatikkopyörässä lapset ovat edessä, silmien alla. Kuulen saman kysymyksen kuin autossa: ”Mikä toi on?” Nyt myös näen tien sivuun osoittavan sormen ja voin vastata. ”Se on nosturiauto.

Pieni pää kääntyy, näen hymyn. Pystyn pyyhkäisemään räkäisen nenän vauhdissa, jos vain muistan varata taskuuni liinan. Yleensä en muista.

Kun nahistelu alkaa, voin panna käteni väliin. Hädän tullen on helppo pysähtyä saman tien tien varteen.

Autolla tai fillarikärryn kanssa olemme lasten kanssa matkalla jonnekin, missä voimme olla yhdessä. Laatikon kyydissä olemme yhdessä tien päällä, juttelemme ja opimme.

Opimme, miten päästään päiväkotiin, lähikauppaan, seikkailupurolle ja Korkeasaareen. Opimme, että pyörällä ajetaan pyörätiellä tai ajoradalla, ei jalkakäytävällä. Opimme varomaan risteyksissä. Opimme soittamaan kelloa vaaranpaikoissa.

Ja opimme, että pyörä on näppärin tapa liikkua kaupungissa.

Laatikkopyörän kyydissä me kasvamme yhdessä.

Katumaasturinkin kyydissä kasvetaan yhdessä, uskon. Uskon myös, että siellä perheen kasvun voi helposti mitata vyötärön kohdalta mittanauhalla.

Tilaa on runsaasti. Kuva: Teppo Moision perhealbumi

Tilaa on runsaasti. Kuva: Teppo Moision perhealbumi

Ihanan kallista, ja meillä on siihen varaa

Laatikkopyörä on ihanan kallis. Meidän ensimmäinen pyörämme oli WorkCyclesin Bakfiets.nl Cargobike Long, 2250 euroa. Nykyinen pyörämme on samanlainen, mutta siinä on lisäksi sähköapu kaikilla herkuilla. Pyörä maksoi varusteineen noin 3500 euroa.

Ihanan, ihanan kallista. Parasta, mitä rahalla saa.

Parasta on, kun tämän voi sanoa ääneen. Meillä on 3500 euron pyörä – ja meillä on siihen varaa.

Eikö tämä ole koko katumaasturismin idea? Tämä on tyylikästä, koska tämä on kallista. Hinta tuo statusta, ja statustahan me haluamme.

Tosiasiassa laatikkopyörä on halpa kulkuneuvo.

Autoliiton laskurin mukaan halvimman uuden perheauton kulut ovat vuodessa noin kuusituhatta euroa. Sillä ostaisi melkein kaksi uutta sähköavusteista luksusperhepyörää joka vuosi, vaikka antaisi vanhat pyöränsä ilmaiseksi pois.

Myimme ensimmäisen laatikkopyörämme kolmevuotiaana eteenpäin 1500 eurolla. Ilmeisesti myimme sen halvalla – kaupat tehtiin seitsemässä tunnissa ilmoituksen julkaisun jälkeen. Moni halukas ostaja pettyi.

Pyörä oli käytössä ympäri vuoden. Huoltoihin käytimme vuosittain satasen tai kaksi. Pyörän vuosihinnaksi tuli noin 400 euroa, siis hieman yli euron päivässä.

Se on melko vähän elämästä katujen aatelisena. Tähän luksukseen meidän keskinkertaisen keskiluokkaisella perheellämme todellakin on varaa.

Katumaasturiin? Tuskin.


 

Vinkkejä perheiden pyöräilyyn Tavarafillari.fistä

Tavarafillari.fi on etenkin lapsiperheiden kysymyksiin vastaava hyötypyöräily-yhteisö netissä. Sivuston blogeissa on julkaistu lähes 200 artikkelia laatikkopyöristä, peräkärryistä ja lastenistuimista.

Artikkeleista löytyy muun muassa suuri joukko koeajoraportteja, esittelyitä ja käyttöarvioita eri laatikkopyöristä ja peräkärryistä.

Sivustolla on myös aktiivinen keskustelupalsta, jossa pyöräilevät perheet jakavat kokemuksia ja vinkkejä fillariarkeen. Pyörien rakentelusta innokkaille on tarjolla useita keskusteluita tee-se-itse -kuormapyöräprojekteista.

Tavarafillari.fi on perustettu vuonna 2011. Vuonna 2013 sivuston perustaja Teppo Moisio sai vuoden pyöräilijä -tittelin.

Tagit:, ,