Keskustelutilaisuus katujen talvihoidosta ja talvipyöräilystä 13.3.2014

talvipyoraily-oulu-2013

Helsingin Polkupyöräilijät ry (HePo) piti esityksen Helsingin kaupungin Rakennusviraston järjestämässä keskustelutilaisuudessa. Esitys löytyy seuraavista linkeistä:

Esityksen tueksi koostettiin myös tämä muistio, jossa avataan pyöräilijöiden tarpeita talvikunnossapidon suhteen. Tämän muistion lisäksi talvikunnossapidosta on laadittu jo aiemmin raportti, ”Pyöräväylien talvihoidon kehittäminen Helsingin kantakaupungissa” vuodelta 2012.

Miksi pyöräväylien talvihoitoon kannattaa panostaa?

Nykyistä selvästi useammat pyöräilisivät myös talvisin, jos voisivat luottaa pyöräväylien talvikunnossapitoon. Jos verrataan Helsinkiä ja Oulua, ero talvipyöräilyssä on huikea: Oulussa 33% pyöräilijöistä pyöräilee myös talvisin kylmimpinäkin päivinä, kun Helsingissä osuus koko talven osalta on reilusti alle puolet tästä. Ero selittyy pitkälti pyöräväylien talvikunnossapidon tasolla.

Yksin pyöräilyn terveyshyötyjen takia kannattaa panostaa pyöräilyn kasvattamiseen. Tämä on myös kaupungin tavoite.

Talvikunnossapidon kohdentaminen pääreiteille

Helsingissä on tiettävästi yli 1200 kilometriä pyöräteitä. Suuri osa näistä pyöräteistä ei ole relevantteja pyöräilyreittejä, vaan ovat sekalaisia puistoraitteja ja hyvin hiljaisia pyöräteitä.

Talvikunnossapito tuleekin kohdentaa selkeästi määritellyille pääpyöräreiteille, joiden kunnossapitoon kaupunki sitoutuu. Pääpyöräreittejä on kaikkiin merkittäviin suuntiin siten, että niitä pitkin pääsee kulkemaan ympäri kaupunkia lähiöistä keskustaan. Pääpyöräreitit eivät välttämättä kuulu normaaleihin I, II tai III-kunnossapitoluokan teihin, vaan ne voivat olla niistä erillisiä väyliä. Näille pääpyöräreiteille ei ole tyypillisesti paria kilometriä pidempää matkaa mistään.

Talvihoidon ongelmat pyöräilijän näkökulmasta

Helsingin Polkupyöräilijöiden Facebook-sivulla tehdyn kyselyn mukaan merkittävimmät talvikunnossapito-ongelmat kiteytyvät seuraaviin neljään pääkohtaan:

  1. Aurausjärjestys
  2. Epäjatkuvuus
  3. Sepeli
  4. Vallit ja kasat

Näiden lisäksi on useita muita haittatekijöitä, kuten aurauksen laatu, aurauksen ajankohta ja pyöräkaistojen näkymättömyys eritoten talvisin. Oma lukunsa on käytetty aurauskalusto.

Aurausjärjestys

Aurausjärjestys on merkittävin yksittäinen ongelma paikoissa, joissa pyörätie on ajoradan vieressä. Näitä paikkoja ovat esimerkiksi sillat ja useat pyörätiet niin lähiöissä kuin keskusta-alueillakin. Vaikka pyörätie olisikin aurattu hyvin lumisateen jälkeen, ajoradan auraus pyörätielle tuhoaa aiemmin tehdyn hyvän aurauksen ja estää pyörätien käytön. Jo pieni määrä suolaista loskaa pilaa pyörätien ja estää sillä ajamisen. Pahimmillaan pyörätie on käyttökelvoton siihen asti, kunnes uuden lumisateen myös pyörätie aurataan auki. Tästä johtuen pyöräteiden kuntoa pitäisi seurata myös muulloin kuin lumisateiden yhteydessä.

Auraus pitäisi onnistua synkronoimaan siten, että ajoradalta mahdollisesti pyörätielle auratut lumet aurattaisiin pois pyörätieltä välittömästi ajoradan aurauksen jälkeen. Tämä on erityisen kriittistä paikoissa, joissa pyörätie on vain toisella puolella ajorataa, koska vasten liikennettä polkeva pyöräilijä ei välttämättä pysty siirtymään ajamaan edes ajoradalle.

Tilannetta saattaa joissakin paikoissa helpottaa se, että ajoradan ja pyörätien väliin jätetään lumivalli. Tällöin ajoradalta aurattava lumi ei päädy pyörätien tukkeeksi niin helposti ja samalla autojen roiskuttama lumi ja loska pysähtyvät valliin. Tämä ei kuitenkaan toimi paikoissa, joissa aurojen tai autojen nopeudet ovat kovia – lumi ja loska lentää tällöin myös jätetyn lumivallin yli. Tulee myös huomioida se, että väliin jätetty lumivalli ei saa kaventaa pyörätietä liikaa: Pyöräilijöiden tulee mahtua kohtaamaan tai ohittamaan toinen pyöräilijä tai jalankulkija turvallisesti.

Mikäli ajoradan ja pyörätien väliin jätetään lumivalli, sen mahdolliset sulamisvedet tulee ottaa myös huomioon. Parhaiten tämä onnistuu siinä vaiheessa, kun lämpötilojen noustessa lumivalli poistetaan. Sulamisvesien valumissuunta tulee ottaa huomioon myös silloin, kun kaltevalla pyörätiellä aurataan lumi toiseen reunaan valliksi. Sulava lumi ei saa valua pyörätien suuntaan, koska tällöin se pitää pyörätien märkänä jatkuvasti.

Epäjatkuvuus

Lumenpoistossa epäjatkuvuus on toinen merkittävä ongelma. Pyöräilijän tulee voida luottaa siihen, että reitti on aurattu sovittujen kunnossapitoluokkien ja -aikojen mukaan. Tämä on ehdoton vaatimus pyöräilyn pääreiteille: Usein reittivalinnan jälkeen on vaikeata muuttaa suunniteltua reittiä, mikäli aurattu reitti muuttuukin yhtäkkiä umpihangeksi. Esimerkiksi junaratojen viereisiltä pyöräteiltä ei pysty siirtymään ajoradalle kinosten yllätettyä pyöräilijän.

Pyöräilyn pääreittien osalta auraus tulee suorittaa reittipohjaisena, eikä perinteiseen malliin aluepohjaisena. Tällöin aurauksen taso säilyy samana koko reitin matkalla, eikä umpihankiyllätyksiä tule. Menneinä neljänä lumitalvena on ollut usein tilanteita, joissa osa pääreitiksi laskettavaa pyörätietä on aurattu, kunnes sitten pyörätie muuttuukin umpihangeksi puolen kilometrin matkaksi ja jatkuu taas aurattuna siitä eteenpäin. Joskus tällainen auraus on toteutettu yhden ja saman auran toimesta, nostamalla vain aura ylös vähäksi matkaa. Tällaisella pyörätiellä on mahdotonta pyöräillä.

Alueiden ja reittien saumakohtiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Esimerkiksi Helsinginkadulla rautatiesillan ympäristössä joka talvi auraus katkeaa muutaman kymmenen metrin matkalle, tyypillisesti vieläpä siten, että auraustulos molemmissa päissä jätetään keskelle pyörätietä kasaksi. Pyöräteiden risteykset tulee myös hoitaa – jos pyörätielle ei pääse lumihangen takia, se vähentää pyöräilyä merkittävästi.

Vallit ja lumikasat 

Pyöräteille auratut ja niille jätetyt lumivallit ja -kasat estävät tehokkaasti pyöräteiden käytön. Hyvin usein pyörätiet koetaan kauttaaltaan lumen säilytyspaikoiksi, vaikka moiseen käyttöön määriteltyjä pyöräteitä ei montaa Helsingistä löydykään. Varsinkin risteysalueet ovat ongelmallisia: Lumikasat haittavat näkyvyyttä ja hankaloittavat, elleivät jopa estä pyöräteille siirtymistä. Tällöin pyöräilijät päätyvät usein jalkakäytäville tai, jos uskaltavat, ajoradalle.

Lumikasoista ja valleista selviytymiseen keskittyminen vie myös huomion muusta liikenteestä, jolloin onnettomuuksia sattuu herkemmin.

Viime vuosina monin paikoin on koitettu parantaa ajoratojen viereisten pyöräteiden aurausta sillä, että ajorataa aurannut aura on yrittänyt aurata samalla myös pyörätien koukkailemalla sen puolelle. Tämä tyypillisesti kuitenkin estää pyörätien käytön kokonaan, koska pyörätien ja ajoradan välissä on lähes poikkeuksetta tolppia, joita aura joutuu kuitenkin väistämään. Tällöin syntyvä pitkä mutkitteleva lumivalli muodostaa täydellisen esteen ajaa pyörätietä.

Aurausjärjestyksen saaminen kuntoon todennäköisesti vähentäisi näitä vallien ja lumikasojen aiheuttamia ongelmia. Niitä vähentäisi myös se, että lumi poistettaisiin kerralla, eikä vain yritettäisi siirrellä sitä paikasta toiseen. Pyöräteitä ei myöskään tule käyttää lumen säilytyspaikkoina, vaan lumi tulee poistaa niiltä.

Sepeli

Sepeli on varsinkin syksyisin ja keväisin iso riesa pyöräilijöille.

Sepeli on merkittävä turvallisuusongelma, koska irtonainen sepeli tekee pyöräteistä liukkaita yleensä useampana päivänä vuodessa kuin mitä se vähentää liukkautta. Kovalla asvalttipinnalla oleva sepeli lähtee pyörimään helposti polkupyörien kapeiden renkaiden alla, jolloin hallinta pyörään menetetään välittömästi. Sepelin käyttäminen pyöräteillä ei ole järkevää eikä eettisesti perusteltua, koska vaikka sen tarkoitus on vähentää liukkautta, se lisää sitä.

Kunnollinen talvirengas turvaa liukkaudelta, mutta sepelin liukkaudelta ei turvaa mikään.

Sepeliä kylvetään pyöräteille niin massiiviset määrät, että asfaltista rakennetut pyöräväylät muuttuvat käytännössä sorateiksi talvisin ja keväisin. Asfaltin kaikki hyvät ominaisuudet perustuvat siihen, että se on stabiili materiaali. Sepeli ei ole stabiilia, vaan liikkuvaa, ja siksi kaksipyöräisen ajoneuvon kuljettajalle vaarallista. Sepeli on liukasta varsinkin kovan asvaltin päällä, jolloin se lähtee helposti pyörän alta liikkeelle.

Sepeli toimii lämpöeristeenä ja sitoo kosteutta. Pitkään tiellä ollut sepeli kasautuu paakuiksi tai sepelikasoiksi. Tämä aiheuttaa sen, että sepeli hidastaa kevään etenemistä ja siten pitkittää talvimaisia olosuhteita pyöräväylillä. Teille kylvetty sepeli tuleekin poistaa mahdollisimman pian sääolosuhteiden muuttuessa, myös kesken talven. Sitä ei myöskään tule levittää etukäteen – esimerkiksi Pasilan ja Helsinginkadun välillä pääradan varressa sepeli kylvetään säännönmukaisesti kuukautta ennen ensiliukkaiden tuloa.

Sepelin takia väylät eivät kuivu, vaan pysyvät sepelin ja sen päälle kasautuneen lumen, loskan, kuran ja muun sohjon vuoksi märkänä päivästä toiseen. Sepelin takia pyörätiet ovat märkiä, liukkaita ja jopa ajokelvottomia pitkälle kevääseen senkin jälkeen, kun muualla lumi ja jää on jo aikaa sitten sulanut ja tiet ovat kuivia. Samalla kosteudella perustellaan sepelin makuuttamista tiellä, koska tienpinnan pelätään jäätyvän pakkasöiden aikana.

Turvallisuusongelmien lisäksi Helsingin kaupungin käyttämä sepeli myös puhkoo herkästi pyörän renkaat. Renkaiden puhkeilu on merkittävä tekijä vähentämään pyöräilijöitä – pyöräilijän pitää pystyä luottamaan siihen, että kaupungin talvikunnossapito ei riko pyörää, vaan parantaa pyöräilyolosuhteita. Sepelityypin vaihto mitä todennäköisimmin auttaisi tähän; näin on tehty naapurikaupunki Vantaalla, ilman mitään havaittuja ongelmia.

Jos renkaita puhkovasta sepelistä ei päästä eroon, pyöräilijöille tulisi järjestää selkeä korvausmenettely pilalle menneistä renkaista.

Nämä ovat epämukavuus- ja vaaratekijöitä, jotka saavat monet jättämään pyöränsä talliin.

Helsingin pitäisi tehdä kaikkensa, jotta se päivä, jolloin ihmiset aloittavat oman henkilökohtaisen pyöräilykautensa, olisi mahdollisimman aikaisin keväällä. Helsingin ei tulisi ainakaan aktiivisilla toimenpiteillä pitkittää talvimaisia olosuhteita pyöräteillä.

Lainsäädäntö mahdollistaa nykyään myös toispuolisen liukkauden torjunnan, jos se merkitään asianmukaisesti. Helsingin kaupungin näkemys tähän on mahdollisten korvausjuttujen minimointi, eikä talvikunnossapidon parantaminen. Tilanteessa tulisi kuitenkin rohkaistua, sillä nykyisellään sepeli aiheuttaa vakavan turvallisuusriskin pyöräilijöille. Olisi aika kokeilla toispuoleista sepelöintiä tietyillä pääpyöräreiteillä siten, että ne olisi merkitty yksiselitteisesti vain osittain sepelöidyiksi.

Kalusto

Pyöräväylillä käytettävä talvihoitokalusto tulee mitoittaa puhdistettavien pyöräväylien mukaan, eikä pyöräväyliä olemassaolevan talvihoitokaluston suhteen. Erilaiset väyläratkaisut vaativat erilaiset laitteet puhdistamaan niitä. Esimerkiksi kolmitasopyörätiet tulevat asettamaan vaatimuksia talvihoitokalustolle.

Lumi tulee poistaa kokonaan heti lumisateen jälkeen, ennen kuin se ehtii tamppautua tiehen kiinni. Jollei näin tehdä, suojakelien tullessa pyörätien pinta pehmenee nopeasti ajokelvottomaan kuntoon. Varsinkin verkkoterä jättää helposti 3-5 cm paksun pehmeän lumikerroksen, jossa on hankala pyöräillä. Verkkoterän kumisuoja estää tätä jonkin verran, mutta siltikin varsinkin suojakelillä aurausjälki ei ole paras mahdollinen.

Lumilingolla saa aikaan hyvän ja tasaisen pinnan, jota on hyvä pyöräillä. Lumilingonkin jälkeen tielle tosin jää tyypillisesti lumikerros, mutta se tyypillisesti on kova ja tuntuu kestävän kovana melko hyvin myös suojakeleillä.

Ulkomailla, kuten Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa, pyöräväyliä harjataan yleisesti lumisateiden aikana ja niiden jälkeen. Harjalla saa lumen poistettua asvalttia myöten, kunhan lumi ei ole ehtinyt tamppautua siihen kiinni. Tällöin pyörätie säilyy hyvin puhtaana ja hyvänä ajaa. Helsingissä voisi ottaa harjauskokeiluun joitakin pyöräreittejä, joiden varrella ei ole pysäköintiä mahdollisten lentävien roiskeiden tiellä.

Kalustoon liittyvä tärkeä asia on myös se, että luovutaan kaluston siirtoajosta pyöräteillä. Tämä on pääsääntöisesti laitonta ja laittomuuden lisäksi se estää pyörätien käytön. Aurauskaluston jättämissä pyöränurissa on mahdotonta pyöräillä, normaalisti umpihangessakin pystyy ajamaan paremmin.

Yhteenveto tarvittavista toimenpiteistä

  1. Reittipohjainen kunnossapito kohdistettuna pääpyöräreiteille.
  2. Aurausjärjestys, jolla vältetään ajoradan viereisen pyöräväylän tukkeutuminen.
  3. Reittien auraus ilman epäjatkuvuuskohtia.
  4. Ei lumikasoja ja -valleja pyöräväylille.
  5. Sepelin vähentäminen ja nopea poisto pyöräväyliltä.
  6. Pyöräväylille soveltuva auraus- ja harjauskalusto.
  7. Ei siirtoajoa pyöräväylillä.

 

Tagit:, , , , ,