Terveisiä Velo-citystä!

kulkue2

Velo-city on vuosittain järjestettävä kansainvälinen konferenssi, jossa eri alojen asiantuntijat ympäri maailmaa kokoontuvat jakamaan tietoa, kokemuksia ja ideoita pyöräilyn edistämiseen liittyvissä kysymyksissä. Vuoden 2013 Velo-city järjestettiin historiallisen kauniissa Wienissä 11.–14.6. Wienin Velo-city oli yli 1400 osallistujan lukumäärältään suurin tähän mennessä. Suomesta osanottajia oli yli 20. HePoa olivat allekirjoittaneen lisäksi edustamassa hallituksen jäsen Satu Leppänen sekä Tiina Alestalo. Mukana oli myös HePon työntekijä Petteri Nisula Pyöräilykuntien verkoston edustajana. Vuonna 2014 Velo-city järjestetään Adelainessa Australiassa.

Konferenssin sisällöt käsittelivät laajasti liikennepyöräilyn eri osa-alueita. Aiheita olivat muun muassa infrastruktuuri, pyöräilyn turvallisuus, pyöräilykulttuurit, sähköpyörät, pyöräilyn terveyshyödyt, pyöräilyn taloudelliset hyödyt, liikennesuunnittelu, pyöräily ja joukkoliikenne, pyöräilyn edistämiseen liittyvät esteet sekä politiikka ja kampanjointi. Tietoa jaettiin niin hyvistä ratkaisuista kuin virheistäkin; kaikkea ei tarvitse opetella kantapään kautta. Erilaisilla luennoilla ja työpajoilla oli kaikilla yhteinen päämäärä: edistää pyöräilyä maailman kaupungeissa, ja siten tehdä kaupungeista eläviä ja viihtyisiä ja lisätä kaikkien ihmisten hyvinvointia.

Erityisesti pyöräilyn terveyshyödyt saivat konferenssissa osakseen paljon huomiota. Pyöräilyn taloudelliset terveyshyödyt ovat 20-kertaiset suhteessa pyöräilyn riskeihin. Tanskalaisten tutkimusten mukaan työmatkapyöräilijöiden kuolleisuus ikäluokassa on 28 % pienempi kuin väestön keskimääräinen kuolleisuus. Julkisuudessa pyöräilyn riskeistä puhutaan paljon, mutta pyöräilemättömyyden riskeistä ei niinkään. Pyöräilyyn liittyviä pelkoja tutkinut sosiologi Dave Horton totesikin osuvasti, että ei-pyöräily on paljon vaarallisempaa kuin pyöräily. Erityisesti länsimaissa, missä liikkumattomuus, liikalihavuus ja niihin liittyvät sairaudet ovat kasvava ongelma, pelkästään pyöräilyn kiistattomat terveyshyödyt ovat jo riittävä perustelu kaupungeille panostaa pyöräilyyn nykyistä huomattavasti enemmän.

Monipuolisesta luentotarjonnasta mainittakoon Hollannin pyöräilysuurlähetystön isännöimä The Fast Lane to Cycle Super Highways. Vain pyöräilijöille tarkoitetut valtaväylät ovat suoria, viihtyisiä ja laadukkaita reittejä, jotka helpottavat autoilun aiheuttamia liikenneruuhkia. Väylät on suunniteltu nopeaan työmatkapyöräilyyn, jolloin ne tekevät pyöräilystä aidosti houkuttelevan vaihtoehdon henkilöautoilulle. Helsingissä pyöräilyn valtaväyliä ei ole vielä nähty, mutta tilausta niille olisi paljonkin. Valtaväylillä olisi suuri potentiaali kasvattaa pyöräilyn kulkutapaosuutta, ja investointi olisi hyötyihin nähden edullista. Kilpailukykyinen pyöräilyreitti ei synny pelkästään liimaamalla laatukäytävä-nimilappuja vanhentuneiden periaatteiden mukaan suunnitelluille pyöräteille. Kuten kestävän liikenteen asiantuntija Michael Koucky totesi: ”If you call something super, it would better be it.”

Muutkin hollantilaisten ja tanskalaisten esitykset olivat yleisömenestyksiä – pyöräilyn esimerkkimaiden kokemukset ja menetelmät olivat luonnollisesti kuumaa tavaraa.

matrix

Mikael Colville-Andersen ja liikennesuunnittelun Matrix.

 

Kun puhutaan siitä, mitkä asiat edistävät pyöräilyä ja mitkä ovat pyöräilyn edistämisen esteenä, saavutaan väistämättä kysymykseen turvallisuudesta, pelosta ja pyöräilykypäristä, tai oikeastaan kypäräpromootiosta. Aiheesta puhuneiden viesti oli yhtenäinen ja selkeä: kypäräpromootio on lopetettava. Kypäräpakkolait ovat vahingollisia pyöräilylle, ja turvallisuuteen tähtäävä kypärälobbaus toimii omaa tavoitettaan vastaan. Väite saattaa kuulostaa intuition vastaiselta, mutta sille on looginen selitys: koska pyöräilyn terveyshyödyt ovat niin ylivoimaiset riskeihin nähden, kaikki pyöräilyä vähentävät toimenpiteet, kuten kypäräpakko tai pyöräilyn vaaroilla pelottelu, johon kypäräpromootio väistämättä perustuu, aiheuttavat negatiivisen nettovaikutuksen kansanterveyteen.

Median luomasta pelosta puhui myös erinomainen esiintyjä yhdysvaltalainen Lenore Skenazy, joka sai lempinimen ”America’s worst mom” annettuaan 9-vuotiaan poikansa matkustaa yksin metrolla. Vaikka Yhdysvaltojen turvallisuushysterian tuotokset vielä tuntuvat meistä hupaisilta ylilyönneiltä, emme ole Suomessakaan tästä tilanteesta niin kovin kaukana.

Virallisen konferenssiohjelman ulkopuolella osallistujien ykkösaktiviteetti oli tietysti kruisata Wienin kaduille tutkimaan paikallista pyöräinfraa. Pyöräkaistoja ja pyöräparkkeja on Wienin katukuvassa runsaasti. Isoimmilla kaduilla on kaksisuuntaiset pyörätiet. Pyöräilijät on myös huomioitu sallimalla useimmilla yksisuuntaisilla kaduilla pyöräily molempiin suuntiin. Kaduilla, joilla pyöräilijät joutuvat ajamaan bussikaistalla, asfalttiin on maalattu pyörän kuvia. Ne antavat kaikille selkeän viestin siitä, missä pyöräilijän kuuluu ajaa. Helsingissä niille olisi tarvetta esimerkiksi Hämeentiellä ja Tukholmankadulla, siksi aikaa kunnes kaduille saadaan pyörätiet.

Helsinkiläiselle Wienin pyöräinfra tuntuu ylelliseltä, mutta se on saanut osakseen myös paljon kritiikkiä. Sujuvaa pyöräilyä haittaavat eniten liikennevalot, joita on kylvetty lähes joka risteykseen. Suurin osa ajasta kuluu punaisissa valoissa seisoskeluun, eikä pyöräilijöille näytä olevan mitään valoetuuksia. Liikennevaloviidakon seurauksena autoilijat kaahaavat risteysten välillä, ilmiö joka on tuttu Helsingissäkin.

tolppa2

Tolppa pyöräilijän tiellä. Wienissä ei kuitenkaan teeskennellä, että sen läpi voi ajaa.

 

Liikennevaloja kuitenkin kunnioitetaan. Ahtailla kaduilla pyöräilijät sukkuloivat autojen ohi oikealta, tai mistä välistä ikinä pääsevätkään. Tämä näyttää olevan yleisesti hyväksytty käytäntö, ilman kateutta ja tööttäilyä. Pyöräilijöitä on paljon, ja tulin jatkuvasti ohitetuksi kömpelöhköllä vuokrapyörällä ajaessani. Sanoin eräälle hollantilaiselle konferenssivieraalle, että wieniläiset pyöräilijät ajavat melko kovaa. Hän totesi: ”Minun mielestäni he ajavat hitaasti.”

Luentojen ja työpajojen ohella Velo-city ja Wienin pyöräilyviikko tarjosi myös erilaisia oheistapahtumia, kuten pyöränäyttelyitä ja -filmejä. Viikon ehdoton kohokohta oli torstai-iltapäivänä järjestetty suuri pyöräkulkue, joka vyöryi Wienin kaduille juhlistamaan pyöräilyä aurinkoisessa säässä. Kulkueen iloinen festaritunnelma oli varmasti tuttu kaikille, jotka ovat joskus osallistuneet Kriittiselle pyöräretkelle. Osallistujia vain oli hieman enemmän, noin 4000.

kulkue1

Pyöräkulkue Reichsbrückella.

 

Velo-city on tärkeä kohtaamisen ja ajatusten vaihdon paikka sekä myös silmiä avaava kokemus kaikille pyöräilyn edistämisestä kiinnostuneille. On inspiroivaa tavata valtaisa joukko älykkäitä ja ajattelevia, eri-ikäisiä, eri alojen asiantuntijoita eri puolilta maailmaa, joita kaikkia yhdistää halu edistää pyöräilyä, ja joista yksikään ei ole pukeutunut lycraan. Mutta erityisen hyödyllinen Velo-city olisi niille liikennesuunnittelijoille ja päättäjille, jotka eivät ole vielä perehtyneet pyöräilyn edistämisen kansainvälisiin käytäntöihin, kokemuksiin ja pyöräilyyn liittyviin tutkimuksiin, ja varsinkin heille, jotka eivät vielä ymmärrä pyöräilyyn investoimisen tärkeyttä. Koska kaupunkien rakentaminen yksityisautoilun varaan on tulevaisuudessa – arvovalinnoistakin riippumatta – yksinkertaisesti mahdotonta tilan loppuessa kesken, tullaan joka tapauksessa lopulta siirtymään kestävien kulkumuotojen priorisointiin pohjautuviin liikenneratkaisuihin. Kysymys on vain siitä, kauanko tämän asian ymmärtäminen meillä Suomessa kestää ja paljonko sitä ennen tuhlataan aikaa ja rahaa epätehokkaisiin ja kalliisiin tunneleihin, kaupunkimotareihin, huonolaatuiseen pyöräinfraan ja näiden virheiden korjaamiseen. Muutos kohti elävämpää kaupunkiympäristöä ja parempaa elämänlaatua on tehtävä nyt. Siihen tarvitaan aitoa tahtoa, oppimishalua, konkreettisia tekoja, investointeja ja asennemuutosta.

”Once they’ve tasted it [cycling], it’ll change their lives.” – Philippe Crist

ring

Pyöräily on sosiaalinen juttu.

 

Teksti ja kuvat: Marjut Ollitervo

Tagit:,