Pyöräilyn edistämisen sanat ja teot

Helsingin kaupungilla on jo yli kymmenen vuotta ollut pyöräilyn kaksinkertaistamisohjelma, jonka tarkoituksena on kaksinkertaistaa polkupyörällä tehtävien matkojen osuutta. Tavoitteen saavuttamisen edellytyksenä on pyöräilyolosuhteiden puutteiden korjaaminen. Yhtenä keinona ehdotetaan yksisuuntaisten katujen muuttamista kaksisuuntaisiksi. YTV:n liikennestrategia puolestaan määrittelee päämääräksi liikkumisympäristön, joka tekee kestävien kulkutapojen suosimisen miellyttäväksi ja kannustaa jalankulkuun ja pyöräilyyn.

Näyttää kuitenkin siltä, ettei ohjeistuksilla ole paljonkaan painoa liikenteen suunnittelua koskevassa todellisessa päätöksenteossa. Kun pyöräilyn edistämisessä on takerruttu kuvitelmaan, että pyöräilyn tarpeet tyydytetään rakentamalla lisää pyöräteitä, unohdetaan, että pyörillä liikutaan muuallakin. Pyöräilyä ei näin osattu nähdä osana liikenteen kokonaisuutta.

Yksi esimerkki pyöräilyn merkityksen sivuuttamisesta on päätös muuttaa katuja yksisuuntaisiksi ja toteuttaa vinopaikoitusta, jotta kantakaupunkiin saataisiin lisää asukaspysäköintipaikkoja. Kaupunki on näin valmis aiheuttamaan merkittävää haittaa pyöräilylle, vaikka ohjelmapaperien mukaan sen pitäisi toimia päinvastoin. Helsingissä ei joko ymmärretä yksisuuntaisten katujen pyöräilylle aiheuttamaa haittaa tai sitten se vain ei paina vaa’assa.

Kaupunkisuunnitteluviraston selvityksessä (2007) mainittiin katujen yksisuuntaistamisesta pyöräilijöille aiheutuva haitta, mutta se ei vaikuttanut lautakunnan päätökseen. Autojenkin ajoreitit pitenevät ja liikennesuorite lisääntyy, vaikka tavoitteena tulisi olla turhan ajon välttäminen. Yksisuuntaiset väylät voivat nostaa myös ajonopeuksia ja siten heikentää turvallisuutta.

Viraston selvityksessä todetaan, että asukkaiden lisäpaikat olisi mahdollista rakentaa maanalaisiin pysäköintilaitoksiin, mutta kalliiden paikkojen maksajia ei ole toistaiseksi löytynyt. Ilmeisesti on oikein laittaa pyöräilijät maksamaan siitä, että autoille saadaan lisää säilytystilaa. Käsitys julkisesta tilasta on vääristynyt, jos yleisillä kaduilla pysäköintipaikkojen vuoksi rajoitetaan liikkumista, mitä varten ne kaiketi on alun perin rakennettu.

Pyöräilijät eivät vastusta asukaspysäköintipaikkojen lisäämistä sinänsä, ja moni saattaa tarvita sellaista itsekin. Nyt paikkoja pyritään kuitenkin lisäämään väärällä tavalla. Pyöräilijöillä ei ole syytä vastustaa edes yksisuuntaisia katuja, jos pyöräily vastavirtaan sallitaan, kuten monissa muissa eurooppalaisissa kaupungeissa. Pyöräilyn kaksinkertaistamisohjelmassa onkin edellytetty kaupunkia kiirehtimään liikenne- ja viestintäministeriötä tekemään tähän tarvittavat lainmuutokset. Ministeriössä ei kuitenkaan ole tähän ryhdytty, vaikka se on mainittu pyöräilyä ja jalankulkua käsittelevässä ohjelmassa. Helsingin Sanomain pääkirjoituksessa tällainen ajatus leimattiin ”höperöksi” keväällä 2001.

Myös se, ettei Hämeentietä ole saatu pyöräilyyn soveltuvaksi liikenneväyläksi, on osoitus siitä, ettei pyöräilyä ole pidetty varteenotettavana liikkumismuotona. Kaupunkisuunnittelulautakunta 2008 tyrmäsi äänestyksen jälkeen ehdotuksen, että Hämeentielle rakennettaisiin pyörätie Hakaniemen ja Mäkelänkadun väliselle osuudelle.

On muistettava, etteivät pyöräilystrategioissa mainitut toimenpiteet ole mitään pyöräilijöille annettavia etuja tai lahjoja, vaan osa laajempaa pyrkimystä kohti ekologisesti kestävämpää liikkumista. Se taas on kaikkien etu.

Ympäristökysymysten pohjalta suuntaviivoja liikennesuunnittelulle antaa YTV:n toteuttama pääkaupunkiseudun ilmastostrategia. Sen visiona on vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä vaikuttamalla ihmisten kulkutapoihin muun muassa parantamalla pyöräilyn asemaa. Liikennesuoritetta pyritään vähentämään pysäköintipolitiikalla sekä kannustamalla henkilöautolle vaihtoehtoisten kulkutapojen käyttöön.

On ilmeistä, että katujen yksisuuntaistaminen autoilun etujen vuoksi sotii näitä periaatteita vastaan. Tavoitteita ei myöskään tue se, että pyöräilijät pelkäävät ajaa kantakaupungin pääväylällä, mutta tilanteelle ei silti tehdä mitään.

Tahtoa pyöräilyn edistämiseen luulisi Helsingissäkin olevan, sillä kaupunginvaltuusto hyväksyi toukokuussa 2005 yksimielisesti toivomusponnen, jonka mukaan kymmenen vuotta samalla tasolla pysytellyt pyöräliikenteen määrä saatetaan eri toimenpitein kasvuun. Ilmeisesti vaikeutena on ollut keksiä pyöräilyn edistämiskeinoja, jotka eivät häiritsisi esteetöntä yksityisautoilua. Valoa alkaa kuitenkin olla näkyvissä. Kaupunki on alkanut suunnitella risteyksiin pyöräilijöiden ryhmitysalueita, joita käytetään yleisesti monissa muissa Euroopan kaupungeissa, kuten Tukholmassa.